Taiteilija- ja puuharyhmäksi on koottu aktiivisia, itseohjautuvia lähikulttuurin tekijöitä yli kuntarajojen. Kaikilla on ollut viime vuosina aktiivista näyttelytoimintaa mm. itäisellä ja keskisellä Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja kauempanakin.

Juha-Pekka Asp, Orimattila
Itseoppinut elämäntapataiteilija. Pienimuotoisia yksityisnäyttelyjä vuodesta 1993 ja töitä taideyhdistysten jäsennäyttelyissä vuodesta 1995. JP maalaa mieluiten öljyväreillä ja tyyli "seilaa" jossain arkirealismin ja naivismin välimaastossa fiilisten mukaan.


Matti Laaksonen, Kantele, Pukkila
s. 1953. Kuvataide kulkenut kiinostuksena ja harrastuksena nuoruudesta lähtien. Näyttelyjä parikymmentä 90-luvulta lähtien Askolassa, Helsingissä, Espoossa, Ypäjällä ja nykyisessä kotikylässä Kanteleella. Erilaiset tekniikat ja aiheet, tyyliltään kaikkiruokainen. Esikuvia ei oikeastaan ole, mutta vuosia sitten Tikkakosken kirjastossa Matti näki kuvan Claude Monetin taulusta Impressio auringonnoususta ja se teki vaikutuksen samoin kuin CCR:n musiikki.


Arto Luoma, Pukkila
s. 1949, Hamina. MAT, yli 40 vuotta liike-elämässä pääkaupunkiseudulla mm. mainos- ja julkaisupäällikönä sekä alan yrittäjänä. Projektijohtamista, graafista suunnittelua, liikemerkkisuunnittelua, julisteita, lehtikuvitusta, tietokonekuvitusta ja copytekstejä. Samanaikaisesti aktiivisena harrastuksena öljymaalaus, akvarellit ja grafiikkaa...
Nyt seniorikäisenä akryylejä, karikatyyreja, installaatioita ja sekatekniikkaa. Tyylien kirjo moninainen, ideat tärkeitä. Näyttelyitä viime vuosina Pukkilassa ja lähikunnissa.
Lisätietoja 0400 871 822, www.artoluoma.fi


Henrik Stenlund, Mäntsälä
s. 1952, Helsinki. Impressionisti joka maalaa havaintoja ja vaikutelmia joko luonnossa tai valokuviensa pohjalta. Stenlund liikkuu paljon luonnossa keräten ilmiöitä ja värejä mieleensä. Joukossa on myös symbolistisia teoksia joihin on kätketty jokin viesti. Claude Monet on yksi esikuvista. Stenlundin tekniikoita ovat lyijykynä, hiili, pastelli ja öljyvärit. Jonkin verran hän on tehnyt myös akvarelleja. Hän on maalannut vuodesta 2006 ja ollut kymmenissä ryhmänäyttelyissä (Mäntsälä, Orimattila, Kerava, Järvenpää, Kouvola, Kuortane, Tukholma, Grenoble, Taipei).


Ismo Vall, Askola
s.1949, Kotka. Opiskellut Hämeenlinnassa kuvaamataitoon erikoistuneeksi luokanopettajaksi ja harrastanut öljyvärimaalausta vuodesta 1971. Suuria innoittajia ovat van Gogh ja impressionistit, etenkin Claude Monet. Vallin töitä voisi luonnehtia impressionistisiksi; ne kuvaavat eri vuodenaikoja ja erilaisia tunnelmia, joita maisema milloinkin herättää. Hän on tehnyt myös lyijykynä- ja kuivapastellitöitä, mutta öljyväri on kuitenkin se omin tekniikka.
Omia näyttelyitä Vall on pitänyt 1990 -luvun alusta lähes vuosittain, lähinnä Porvoon seudulla ja Kotkassa sekä myös Lahdessa, Helsingissä ja Pietarissa. Porvoon taideyhdistyksen yhteisnäyttelyissä hän on ollut mukana 1970- ja 1980 -luvuilla. Lisätietoja 040 8277 422, www.personal.inet.fi/koti/ismo.vall

> www.pukkilanvintti.fi

© Manööveri/Arto Luoma 2015